Radiopalvelut |
AIRBORNE RANGER CLUB OF FINLAND
PERUN RETKIKUNTA |
Webmaster |
||
TILANNE 19.7.1998 SITUATION |
||||
| Tämä lähetys tuli satelliitin välityksellä 19.7.1998 klo 19.30.
Tämä oli viimeinen lähetys. Kiltapäivillä kuulet hurjimmat tarinat.
Sankarit saapuvat |
||||
hei mä lipeän Documentstit
Bänä ja Mölsä
Peru-98 retkikunta laskeutuu Hki-Vantaan lentokentälle 21.7.98
noin klo.22.50, KLM:n lennolla KL1171 Amsterdamista. Tule sinäkin
tarkastamaan, jos oma kultasi ehti koneeseen!
Tämä reissu on osoittanut, että killasta lyötyy kaikennäköistä
menijää ja tekijää. Jokainen on lyötänyt oman paikkansa reissun
aikana ja hauskaa on ollut. Inttimeininkiä on ollut vain tarvittaessa.
Killalla on Suomessakin kaikennäköistä reipasta toimintaa, joten
jos et ole vielä mukana niin tule kokeilemaan!
On ollut erittäin kivaa olla mukana tekemässä näitä sivuja! Toivottavasti
työstäni on ollut teille iloa! Valitettavsti digitaalikamerasta
sekosi softat Huarazissa, joten Limasta ei siksi tullut kuvia.
BBR

HEI MÄ LIPEÄN -köysistön päiväkirja
Hilpeähenkiseen köysistöömme kuuluivat Tero Järvinen Tuusulasta,
Pekka Kallio Helsingistä, sekä lahtelaiset Antti Inkinen, Arri
Leino, Tomi Lehmusvuori ja Anssi Niipala.
28. 6. nousimme Mushosta perusleiriin (4200 m). Koko köysistö kärsi
lievästä pääkivusta. Mutta sipulikeitto ja spagetti maistui.
29. 6. vietimme lepopäivää perusleirissä. Päänsärky oli kaikonnut ja
menofiilikset alkoivat nousta. Huipulle pääsy arvelutti, koska
perusleiriin laskeutunut jenkki retkikunta kertoi rajusta tuulesta
ja huippuharjanteella sijaitsevasta isosta railosta, jota jenkit
eivät olleet pystyneet ylittämään. Köysistöämme kohtasi vielä
epäonni, Inkiselle nuosi kuumetta!
30. 6. aloitimme nousun. Inkinen jäi perusleiriin potemaan kuumettaan.
Muu köysistö vei teltan ja kiipeily tarvikkeet 4600 metriin. Kuulimme
jälleen hurjia huhuja kuinka tuuli oli repinyt toiselta jenkki
retkikunnalta useita telttoja 5970 metrissä. Jäimme yöksi 4600
metriin.
1. 7. veimme teltan ja muut kiipeilyvarusteet Cambo Morenaan eli ylempään
perusleiriin (4870 m). Teimme pienen kävelyretken 5000 metriin
ja pääsimme ensimmäisen kerran kokeilemaan jäärautojen pitoa jäällä.
Illaksi palasimme perusleiriin 4200 metriin lepäämään ja kyselemään
Inkisen vointia. Perusleirissä kuulimme iloisen uutisen: yksi
sloveeni oli päässyt huipulle. Tämä piristi köysistön mielialaa.
Huippuharjanteen railo ei ollutkaan voittamaton este!!
2. 7. klo 14.00 lounaan jälkeen lähdettiin taas ramppaamaan ylöspäin.
Laiha-Inkinen joutui jäämään edelleen perusleiriin. Perkele!!
Nousimme 4600 metriin paitsi kovakuntoiset Järvinen ja Leino nuosivat
suoraan 4870 metriin vahtimaan kiipeilykamojamme.
3. 7. köysistö vietti välipäivää 4870 metrissä (Campo Moreena). Kesken
ruanlaiton ja auringon oton huomasimme iloksemme kuinka Inkisen
pää ilmestyi kiven takaa. Taudit oli lähes voitettu. Fiilis nousi
älyttömästi köysistön tultua jälleen yhtenäiseksi. Huiputusta
voitiin suunnitella jälleen tosissaan. Kellään ei ollut vuoristotaudin
oireita ja ilma oli kuin morsian. Inkinen lähti alas perusleiriin
(4200 m) hakemaan loput kamat ja Lehmusvuori lähti mukaan alas
hakemaan ruokatäydennystä.
4. 7. Leino, Järvinen ja Niipala veivät teltan välileiri ykköseen (5500
m). Pekalle nousi Kallio pystyyn ja hän joutui köysistön pettymykseksi
palaamaan perusleiriin (4200 m) sairastumisen takia. Lehmusvuori
ja Inkinen nuosivat 4870 metriin, jossa koko köysistö vietti yön.
5. 7. nousimme ykkösleiriin (5500 m) ja teimme kortinpeluun korkeusennätyksen.
Jenkit naureskelivat ja ottivat valokuvia, kun pojat pelasivat
telttapatjaterassilla valepaskista keskellä jäätikköä. Kuulimme,
että retkikunnan ensimmäinen köysistö yritti huiputusta laimein
menestyksin. Kahdeksasta yrittäjästä kolme pääsi huipulle. Yöuni
oli katkonaista, koska useat lumivyöryt ja serakkien kaatumiset
tärisyttivät tannerta. Ainoastaan Niipala nukkui lapsenunta eikä
herännyt.
6. 7. köysistömme herätettiin yöllä pienimuotoiseen pelastusoperaatioon.
Autoimme kahta väsynyttä kiipeilijää laskeutumaan ykkösleiriin.
Toisen kiipeilijän nilkka oli nyrjähtänyt. Aamu sarasti aurinkoisena
ja köysistön oli tarkoitus viettää lepopäivä ja kerätä voimia,
mutta pojissa oli liikaa virtaa. Taas jenkit saivat nauraa, kun
suomalaisten Wintergamesit alkoivat. Lajeina oli lapiopujottelu
ja syöksylapio. Lapio takapuolen alle ja rinnettä alas ja lujaa!!!
Lehmusvuori voitti pujottelun ja Inkinen syöksyn. Näimme myös
Hakomäen Norten huipulla (6655 m). Kuulimme että neljä retkikuntalaista
oli päässyt etelähuipulle.
7. 7. herätys klo 5.30. Jäiset teltat kantoon ja kohti välileiri kakkosta
(5980 m). Jouduimme pitämään kesken matkan tunnin tauon ja saimme
seurata kuinka paikallinen opas ja espanialainen kiipeilijä nousivat
jääseinämän tunnissa. Kylmettynyt köysitömme nousi saman seinän
15 minuutissa. Noin klo 13.00 saavuimme välileiri kakkoseen. Lehmusvuori
ja Inkinen kärsivät lievästä hedarista. Ilmassa oli jännitystä.
Jos kaikki olisi kunnossa pääsisimme koittamaan yöllä huiputusta.
Huomasimme että happea oli vähän, koska tulitikut eivät syttyneet
kunnolla.
8. 7. herätys 3.00 ja KOHTI HUIPPUA! Ilma oli kuin morsian, kylmä, pimeä ja tuulinen. Niipalalla ja
Järvisellä pää kipeä. Järvinen joutui kääntymään jo alkutaipaleella
takaisin. Muut jatkoivat aamun sarastaessa uuvuttavaa taivalta.
Keuhkot ja sydän olivat kovilla. Jokainen askel hengästytti. On
kuitenkin hieno kokemus harrastaa jääkiipeilyä yli kuuden kilometrin
korkeudessa ja vielä pimeässä ilman varmistuksia. Kaikki nousut
meni kuitenkin ilman ongelmia ja varsinkin Leinolla, joka meni
kuin eläin ylös. Klo 11.00 koimme yhden elämämme hienoimmista
kokemuksista. SAAVUTIMME HUIPUN!!! 6768 m !! Halasimme toisiamme ja valehsoneramatta jokaisella silmä kostui.
Vietimme huipulla noin puolituntia, otimme valokuvia ja lähdimme
alas. Klo 14.30 rättiväsyneet, mutta onnelliset laskuvarjojääkärit
olivat palanneet takaisin kakkosleiriin. Järvinen seurasi leirissä
poikien koko laskeutumisen. Ruokaa ja unta kaaliin.
9. 7. Järvisen urakka alkoi klo 05.19. Päänsärky oli kaikonnut ja ainoa
haittatekijä oli juttukavereiden puute. Järvinen saavutti huipun
klo 11.14. Sää oli niin tuulinen, että kameran itselaukaisua ei
voinut käyttää. Kamera ei pysynyt aloillaan. Odotamme innolla
Järvisen huippuvalokuvia! Omalaatuisten huippukuvien jälkeen alastulo
sujui ripeästi. Järvinen oli kakkosleirissä klo 13.30. Inkinen,
Niipala ja krappi-Lehmusvuori olivat lähteneet aamupäivästä alas
perusleiriin (4200 m). Järvisen palattua kakkosleiriin, häntä
odotti vain Leinon näyttävästi palanut naama ja kuumaa juotavaa.
Järvinen ja Leino jäivät kakkosleiriin suunnittelemaan nousua
pohjoishuipulle (Norte) seuraavana aamuna.
10. 7. teltat joutuivat yön aikana todelliseen myrskytestiin. Kun aamu
viimein valkeni, tuuli ei ollut hellittänyt. Järvinen ja Leino
joutuivat perumaan haaveensa Nortelle noususta. Ainoa vaihtoehto
oli evakoida itsensä pois myrskyn kourista perusleiriin. Sää muuttui
todella huonoksi. Hei Mä Lipeen-köysistöllä oli hyvää tuuria,
että pääsimme kiipeäm n oikeassa saumassa Huascaranin huipulle!
Köysistö oli jälleen koossa perusleirissä ja kävi peseytymässä
virkistävässä (lausutaan v..:n kylmässä!) vuoristopurossa. Kallion
Pekka oli tosin jo suunnistanut kohti muita maisemia.
11. 7. aasien seurassa Mushon kylään ja pakulla Huaraziin. Musholaisen
pikkuravintolan seinään naulattiin punabarettien t-paita. Red
berets of Finland!!!
Vallunarajun nousu 10. - 12.7.

V-P mölsä, Aatsi Suolanen sekä Bänä Barner-Rasmusseen (Leppä lähti
sittenkin Inka-polulle) päättivät yrittää nousua Vallunarajun
etelähuipulle (5686 m) kohtalaisen vaikean itä-seinämän kautta
(Alpamayon nouseminen olisi ajallisesti ollut erittäin tiukkaa
ja se suunnitelma hylättiin). Vallunarajun viimeiset 400 korkeusmetriä
tulisi topon mukaan olla "exelent granit" sekä vaikeudeltaan UIAA:n
III-IV, lisänä yli 5000 m korkeus. Kolmikko oli jo hiljaan päättänyt,
että mahdollinen huipun valloitus omistettaisiin jokaisen omalle
tyttökullalle.
10.07.98
Noin kl. 1000 paikallista aikaa sankarikolmikko kuormasi ikivanhan
Nissan Caravanin jonka piti viedä meidät La Lacan laksoon (4400
m). Vaikka autosta puttui sekä neliveto että lukkoperä emme osaneet
olla vielä huolissaan sillä allammehan oli vielä sileä asvaltti.
Topon tietojen perusteella matkaa oli 26 km. Muutaman kilsan päässä
kaupungista tie muuttui hiekka/kivimurskatieksi, joka kulki mutkitellen
vuoren rinnettä ylös. Työnsimme Nissania useaan otteeseen esteiden
yli sekä rakensimme tietä ja yhden pienen sillankin. V-P sanoi,
että mielummin hyppää laskuvarjolla ja kiipeää vuoria kun kulkee
tälläisiä teitä autolla. Koko reissun vaarallisimmat hetket olivat
varmaan tässä. Kuskimme senor Soledad (?) yritti jättää leikin
kesken. Emme antaneet kuitenkaan periksi, vaan lykimme autoa yhä
ylöspäin. Puolen välin jälkeen kyytiimme tuli saksalainen eläkeläinen,
joka oli vaeltelemassa poikansa kanssa. Papalta oli vesi loppu,
joten apumme tuli tarpeeseen. Värikkäiden vaiheiden jälkeen saavuimme
padolle, johon tie loppui. Korkeutta siis noin 4400 m. Leiri pystyyn
ja huoltoa: suklaan mässytystä ja huonoja vitsejä. Pienessä hurmiossa
saimme päähämme pystyttää nuotion. Vain HK Bleu sekä "toista en
vaihda" jäivät puuttumaan täydellisestä iltahetkestä. Saksalaisten
trekkaajien opas ei saanut keitintä toimimaan, ja taas suomalainen
laskuvarjosissi pääsi näyttämään osaamistaan.
11.07.98
Mäkäräisten puremien ja jäävyöryjen säväyttämän yön jälkeen ryhtinappi
taas selkään ja ylöspäin. Kiipeily on kivaa, mutta se rinkka!?
Noin sata korkeusmetriä myöhemmin olimme ensimmäisen seinämän
juurella. V-P liidasi ekan porahakavälin ja hilasimme itsemme
ja rinkat kaikki kolme yhteen porahakaan kiinni. Aatsi otti seuraavaan
liidivuoron V-P:n pummattua reitiltä pois. Pääsimme käveltävälle
harjanteelle ja tähän loppuvatkin porahaat ja selkeät merkit reitistä.
Ruokatauon ja tuntien nousemisen jälkeen pystytimme iltahämärässä
leirin noin 5200 metriin. Yritimme vielä ennen auringonlaskua
löytää seinämästä merkkejä reitistä. Topo kertoi reitin menevän
pohjois- ja etelähuipun välistä ylös ja siitä etäläharjannetta
huipulle.
Ranrapalca
12.7.98
Alokasmaisen virheen vuoksi (kello oli kädessä makuupussin sisällä
eikä teltan katossa) heräsimme vasta 06.00 ja myöhästyimme heti
lähdössä. Aurinko nousi pikkuhiljaa ja toi toivottua lämpöä Oschapampan,
Ranrapalcan ja Vallunarajun ympäröimään laaksoon. Talsimme järjetöntä
kivikkoa pitkin kiroillen, että killan esitteessä ei puhuttu mitään
tälläisestä vitutuksesta. Vihdoin pääsimme pääseinämän juureen.
Kiipeily oli pääseinämälläkin tuskaista hommaa. Nousu kulki hyllyltä
toiselle, joiden päällä olevat irtonaiset kivet eivät tosiaankaan
helpottaneet kiipeilyä. Hylly hyllyltä etenimme suurimman osan
aikaa ilman varmistusta, välillä köysi selän takaa varmistaen.
Porahaoista, tai muusta merkeistä reitin kulusta ei ollut tietoakaan.
Välillä oli hienoa kun löytyi kiinteää kiveä johon saimme varmistuksia.
Aatsilta oli puhti pois ja hän lepäili välillä hakun varassa kiilaten
sen kallion koloihin. Huascaranin rasitukset tuntuivat vielä hänessä.
Kova kaveri, hän tosiaankin nukkui seinämällä tehdessämme välivarmistuspaikkaa.
Pääsimme noin 150-200 m päähän huipusta (n. 5500 m), kun aika
loppui kesken. Olimme päättäneet aikarajan, jolloin turvallinen
paluu olisi aloitettava. V-P ja Bänä olivat aivan kypsiä kohtaloonsa.
Jälleen saavuttamaton huippu...
Talsimme apaattisina alas padolle. Lopuksi tietenkin normaali
juoksukilpailu, ettei ihan tykkimiehiksi heittäydyttäisi. Padolle
oli poisaolesamme tullut ryhmä argentinalaisia jotka miellellään
olisivat ostaneet suuriman osan varusteistamme (pojilta vissiin
puuttui hajuaisti kokonaan). Emme myyneet mitään, koska pojilla
oli suomen markat loppu, mutta lahjoitimme heille kuitenkin paketin
nuudeleita, sekä suuren tietoudenlähteen, killan kotisivun osoiteen.
Nissan tuli noutamaan meitä sovittuun klo 16.00 aikaan. Uskomaton
juttu, fudiksen mm-finaalikin oli tänään. Matka alas suijui paremmin.
Emme joutuneet hommiin. Pientä lisäväriä matkaan toi luokkaretkeläisten
(14 henk) änkeäminen kyytiin. Yksi pieni tyttönen oksenteli vielä,
joten homma oli pulkassa. Hotelilla oli suunnitelmamme selkeä.
Illasta ei tulisi selkeä. Automatka oli ilmeisesti uuvuttanut
Bänän täysin, sillä hän jäi hotellihuoneseen oksentelemaan fantaa.
Jos tästäkin noususta haluaa oppia, niin kun Andeilla on pirusti
kiivettävää, ja reittikuvaukset on huonoja, kannattaa kysellä
muilta kiipeilijöiltä ja oppailta neuvoja, muuten joutuu viettämään
kuukausia vuorilla ennenkun mieleinen töppäre löytyy.
V-P, BBR


Yhteenveto
14.07.98 Hotelli Casablancassa
19.07.98 Hotelli Embajadores
Retkikunta onnistui Huascaranin valloituksessa erinomaisesti.
Kaksitoista henkilöä nousi etelähuipulle (6768 m) ja yksi pohjoishuipulle
(6655 m). Onnistumisprosentti on täten runsaat 38% (34 henk. tot.),
mitä on pidettävä erittäin hyvänä. Jos aikaa olisi ollut lisää
muutama päivä, niin olen varma että prosentti olisi nuossut.
Perun reissu on ollut erittäin opettavainen monessa suhteessa.
Olemme oppineet paljon kaikista niistä vaikeuksista, jotka ovat
olleet tiellä matkallamme kohti päämääräämme. Olemme olleet vaikeissa
tilanteissa, väsyneitä ja kylmissämme, mutta olemme myös kaikista
selviytyneet tekemällä yhteistyötä. "Kaveria ei jätetä" lause
on sekä nuorella että vanhemmallakin laskuvarjojääkärillä pätenyt.
Olen varma siitä, että kiltamme on viimeistään vuonna 2000 Suomen
johtava vaikeiden vaellusten asiantuntijaorganisaatio, kuten on
suunniteltukin. On ollut hienoa olla moisen porukan mukana tekemässä
suomalaista kiipeilyhistoriaa.
Vuonna 2001 laskuvarjoj rikilta on päättänyt tehdä lisää kiipeilyhistoriaa
lähettämällä suomalaisen retkikunnan Himalaylle kiipeämään yli
8000 m vuorta. Vuori ja retkikunnan tarkka kokoonpano tullaan
päättämään tämän vuoden kuluessa. Seuraava kova koitos alkaa jo
kuitenkin maaliskuussa 1999, jolloin killan retkikunta suuntaa
kohti Grönlantia.
RETKIKUNTA PALAA KOTIIN !
LJK:n KÄYNEILLE
BBR:n terveiset
Terveisiä Suomesta - Greetings from Finland
Onnittelen Perun retkikuntaa hienosti sujuneesta matkasta ja tavoitteen
saavuttamisesta.
Kari Vainio
PS. Kebnekaisen Jäätikkökurssin kouluttajien linja-auto lähtee
Helsingin rautatieasemalta sunnuntaina 26.7. klo 18.33. Toivottavasti
aika ei käy pitkäksi lähtöpäivää odotellessa.
TERVEHDYS maailman huipuille!
Onko suunta ollut oikea ja vesi ollut kirkasta? Tsemppiä ja oikeaa
suuntaa - ylöspäin toivottaen,
SUUNTO - Your Outdoor Survival Guide
psta Kirsti Laasio
Tel. +358 400 620 944
E-mail markkuvermas@hotmail.com
LASKUVARJOJÄÄKÄRIKILTA - AIRBORNE RANGER CLUB OF FINLAND
PERUN RETKIKUNTA 1998 PERU EXPEDITION
ETUSIVU
FRONT PAGEPÄIVÄKIRJA
DIARYPERUN LINKIT
PERU LINKS
SCHEDULE
TRAINING
VUORET
AIRBORNE FINLAND
TAMPERE REGION
V-SUOMI REGION
Uppdated 19 July 1998 by REKLAAMIKARI
.