Radiopalvelut		LASKUVARJOJÄÄKÄRIKILTA AIRBORNE RANGER CLUB OF FINLAND PERUN RETKIKUNTA 24 JUNE - 22 JULY 1998 PERU EXPEDITION		Webmaster
		HUASCARANIN VALLOITUS TILANNE 19.7.1998 SITUATION
Tämä lähetys tuli satelliitin välityksellä 19.7.1998 klo 19.30. Tämä oli viimeinen lähetys. Kiltapäivillä kuulet hurjimmat tarinat. Retkikunnan www-saitin etusivulla on tähän mennessä kirjattu 1715 kävijää. Tällä sivulla ei ole laskinta. Sankarit saapuvat Hki-Vantaan lentokentälle 21.7.98 noin klo 22.50 KLM:n lennolla KL1171 Amsterdamista.

Päiväkirja 19 July Diary

HEI MÄ LIPEÄN -köysistön päiväkirja

Hilpeähenkiseen köysistöömme kuuluivat Tero Järvinen Tuusulasta, Pekka Kallio Helsingistä, sekä lahtelaiset Antti Inkinen, Arri Leino, Tomi Lehmusvuori ja Anssi Niipala. 28. 6. nousimme Mushosta perusleiriin (4200 m). Koko köysistö kärsi lievästä pääkivusta. Mutta sipulikeitto ja spagetti maistui. 29. 6. vietimme lepopäivää perusleirissä. Päänsärky oli kaikonnut ja menofiilikset alkoivat nousta. Huipulle pääsy arvelutti, koska perusleiriin laskeutunut jenkki retkikunta kertoi rajusta tuulesta ja huippuharjanteella sijaitsevasta isosta railosta, jota jenkit eivät olleet pystyneet ylittämään. Köysistöämme kohtasi vielä epäonni, Inkiselle nuosi kuumetta! 30. 6. aloitimme nousun. Inkinen jäi perusleiriin potemaan kuumettaan. Muu köysistö vei teltan ja kiipeily tarvikkeet 4600 metriin. Kuulimme jälleen hurjia huhuja kuinka tuuli oli repinyt toiselta jenkki retkikunnalta useita telttoja 5970 metrissä. Jäimme yöksi 4600 metriin. 1. 7. veimme teltan ja muut kiipeilyvarusteet Cambo Morenaan eli ylempään perusleiriin (4870 m). Teimme pienen kävelyretken 5000 metriin ja pääsimme ensimmäisen kerran kokeilemaan jäärautojen pitoa jäällä. Illaksi palasimme perusleiriin 4200 metriin lepäämään ja kyselemään Inkisen vointia. Perusleirissä kuulimme iloisen uutisen: yksi sloveeni oli päässyt huipulle. Tämä piristi köysistön mielialaa. Huippuharjanteen railo ei ollutkaan voittamaton este!! 2. 7. klo 14.00 lounaan jälkeen lähdettiin taas ramppaamaan ylöspäin. Laiha-Inkinen joutui jäämään edelleen perusleiriin. Perkele!! Nousimme 4600 metriin paitsi kovakuntoiset Järvinen ja Leino nuosivat suoraan 4870 metriin vahtimaan kiipeilykamojamme. 3. 7. köysistö vietti välipäivää 4870 metrissä (Campo Moreena). Kesken ruanlaiton ja auringon oton huomasimme iloksemme kuinka Inkisen pää ilmestyi kiven takaa. Taudit oli lähes voitettu. Fiilis nousi älyttömästi köysistön tultua jälleen yhtenäiseksi. Huiputusta voitiin suunnitella jälleen tosissaan. Kellään ei ollut vuoristotaudin oireita ja ilma oli kuin morsian. Inkinen lähti alas perusleiriin (4200 m) hakemaan loput kamat ja Lehmusvuori lähti mukaan alas hakemaan ruokatäydennystä. 4. 7. Leino, Järvinen ja Niipala veivät teltan välileiri ykköseen (5500 m). Pekalle nousi Kallio pystyyn ja hän joutui köysistön pettymykseksi palaamaan perusleiriin (4200 m) sairastumisen takia. Lehmusvuori ja Inkinen nuosivat 4870 metriin, jossa koko köysistö vietti yön. 5. 7. nousimme ykkösleiriin (5500 m) ja teimme kortinpeluun korkeusennätyksen. Jenkit naureskelivat ja ottivat valokuvia, kun pojat pelasivat telttapatjaterassilla valepaskista keskellä jäätikköä. Kuulimme, että retkikunnan ensimmäinen köysistö yritti huiputusta laimein menestyksin. Kahdeksasta yrittäjästä kolme pääsi huipulle. Yöuni oli katkonaista, koska useat lumivyöryt ja serakkien kaatumiset tärisyttivät tannerta. Ainoastaan Niipala nukkui lapsenunta eikä herännyt. 6. 7. köysistömme herätettiin yöllä pienimuotoiseen pelastusoperaatioon. Autoimme kahta väsynyttä kiipeilijää laskeutumaan ykkösleiriin. Toisen kiipeilijän nilkka oli nyrjähtänyt. Aamu sarasti aurinkoisena ja köysistön oli tarkoitus viettää lepopäivä ja kerätä voimia, mutta pojissa oli liikaa virtaa. Taas jenkit saivat nauraa, kun suomalaisten Wintergamesit alkoivat. Lajeina oli lapiopujottelu ja syöksylapio. Lapio takapuolen alle ja rinnettä alas ja lujaa!!! Lehmusvuori voitti pujottelun ja Inkinen syöksyn. Näimme myös Hakomäen Norten huipulla (6655 m). Kuulimme että neljä retkikuntalaista oli päässyt etelähuipulle. 7. 7. herätys klo 5.30. Jäiset teltat kantoon ja kohti välileiri kakkosta (5980 m). Jouduimme pitämään kesken matkan tunnin tauon ja saimme seurata kuinka paikallinen opas ja espanialainen kiipeilijä nousivat jääseinämän tunnissa. Kylmettynyt köysitömme nousi saman seinän 15 minuutissa. Noin klo 13.00 saavuimme välileiri kakkoseen. Lehmusvuori ja Inkinen kärsivät lievästä hedarista. Ilmassa oli jännitystä. Jos kaikki olisi kunnossa pääsisimme koittamaan yöllä huiputusta. Huomasimme että happea oli vähän, koska tulitikut eivät syttyneet kunnolla. 8. 7. herätys 3.00 ja KOHTI HUIPPUA! Ilma oli kuin morsian, kylmä, pimeä ja tuulinen. Niipalalla ja Järvisellä pää kipeä. Järvinen joutui kääntymään jo alkutaipaleella takaisin. Muut jatkoivat aamun sarastaessa uuvuttavaa taivalta. Keuhkot ja sydän olivat kovilla. Jokainen askel hengästytti. On kuitenkin hieno kokemus harrastaa jääkiipeilyä yli kuuden kilometrin korkeudessa ja vielä pimeässä ilman varmistuksia. Kaikki nousut meni kuitenkin ilman ongelmia ja varsinkin Leinolla, joka meni kuin eläin ylös. Klo 11.00 koimme yhden elämämme hienoimmista kokemuksista. SAAVUTIMME HUIPUN!!! 6768 m !! Halasimme toisiamme ja valehsoneramatta jokaisella silmä kostui. Vietimme huipulla noin puolituntia, otimme valokuvia ja lähdimme alas. Klo 14.30 rättiväsyneet, mutta onnelliset laskuvarjojääkärit olivat palanneet takaisin kakkosleiriin. Järvinen seurasi leirissä poikien koko laskeutumisen. Ruokaa ja unta kaaliin. 9. 7. Järvisen urakka alkoi klo 05.19. Päänsärky oli kaikonnut ja ainoa haittatekijä oli juttukavereiden puute. Järvinen saavutti huipun klo 11.14. Sää oli niin tuulinen, että kameran itselaukaisua ei voinut käyttää. Kamera ei pysynyt aloillaan. Odotamme innolla Järvisen huippuvalokuvia! Omalaatuisten huippukuvien jälkeen alastulo sujui ripeästi. Järvinen oli kakkosleirissä klo 13.30. Inkinen, Niipala ja krappi-Lehmusvuori olivat lähteneet aamupäivästä alas perusleiriin (4200 m). Järvisen palattua kakkosleiriin, häntä odotti vain Leinon näyttävästi palanut naama ja kuumaa juotavaa. Järvinen ja Leino jäivät kakkosleiriin suunnittelemaan nousua pohjoishuipulle (Norte) seuraavana aamuna. 10. 7. teltat joutuivat yön aikana todelliseen myrskytestiin. Kun aamu viimein valkeni, tuuli ei ollut hellittänyt. Järvinen ja Leino joutuivat perumaan haaveensa Nortelle noususta. Ainoa vaihtoehto oli evakoida itsensä pois myrskyn kourista perusleiriin. Sää muuttui todella huonoksi. Hei Mä Lipeen-köysistöllä oli hyvää tuuria, että pääsimme kiipeäm n oikeassa saumassa Huascaranin huipulle! Köysistö oli jälleen koossa perusleirissä ja kävi peseytymässä virkistävässä (lausutaan v..:n kylmässä!) vuoristopurossa. Kallion Pekka oli tosin jo suunnistanut kohti muita maisemia. 11. 7. aasien seurassa Mushon kylään ja pakulla Huaraziin. Musholaisen pikkuravintolan seinään naulattiin punabarettien t-paita. Red berets of Finland!!! hei mä lipeän Documentstit

Vallunarajun nousu 10. - 12.7.

V-P mölsä, Aatsi Suolanen sekä Bänä Barner-Rasmusseen (Leppä lähti sittenkin Inka-polulle) päättivät yrittää nousua Vallunarajun etelähuipulle (5686 m) kohtalaisen vaikean itä-seinämän kautta (Alpamayon nouseminen olisi ajallisesti ollut erittäin tiukkaa ja se suunnitelma hylättiin). Vallunarajun viimeiset 400 korkeusmetriä tulisi topon mukaan olla "exelent granit" sekä vaikeudeltaan UIAA:n III-IV, lisänä yli 5000 m korkeus. Kolmikko oli jo hiljaan päättänyt, että mahdollinen huipun valloitus omistettaisiin jokaisen omalle tyttökullalle. 10.07.98 Noin kl. 1000 paikallista aikaa sankarikolmikko kuormasi ikivanhan Nissan Caravanin jonka piti viedä meidät La Lacan laksoon (4400 m). Vaikka autosta puttui sekä neliveto että lukkoperä emme osaneet olla vielä huolissaan sillä allammehan oli vielä sileä asvaltti. Topon tietojen perusteella matkaa oli 26 km. Muutaman kilsan päässä kaupungista tie muuttui hiekka/kivimurskatieksi, joka kulki mutkitellen vuoren rinnettä ylös. Työnsimme Nissania useaan otteeseen esteiden yli sekä rakensimme tietä ja yhden pienen sillankin. V-P sanoi, että mielummin hyppää laskuvarjolla ja kiipeää vuoria kun kulkee tälläisiä teitä autolla. Koko reissun vaarallisimmat hetket olivat varmaan tässä. Kuskimme senor Soledad (?) yritti jättää leikin kesken. Emme antaneet kuitenkaan periksi, vaan lykimme autoa yhä ylöspäin. Puolen välin jälkeen kyytiimme tuli saksalainen eläkeläinen, joka oli vaeltelemassa poikansa kanssa. Papalta oli vesi loppu, joten apumme tuli tarpeeseen. Värikkäiden vaiheiden jälkeen saavuimme padolle, johon tie loppui. Korkeutta siis noin 4400 m. Leiri pystyyn ja huoltoa: suklaan mässytystä ja huonoja vitsejä. Pienessä hurmiossa saimme päähämme pystyttää nuotion. Vain HK Bleu sekä "toista en vaihda" jäivät puuttumaan täydellisestä iltahetkestä. Saksalaisten trekkaajien opas ei saanut keitintä toimimaan, ja taas suomalainen laskuvarjosissi pääsi näyttämään osaamistaan. 11.07.98 Mäkäräisten puremien ja jäävyöryjen säväyttämän yön jälkeen ryhtinappi taas selkään ja ylöspäin. Kiipeily on kivaa, mutta se rinkka!? Noin sata korkeusmetriä myöhemmin olimme ensimmäisen seinämän juurella. V-P liidasi ekan porahakavälin ja hilasimme itsemme ja rinkat kaikki kolme yhteen porahakaan kiinni. Aatsi otti seuraavaan liidivuoron V-P:n pummattua reitiltä pois. Pääsimme käveltävälle harjanteelle ja tähän loppuvatkin porahaat ja selkeät merkit reitistä. Ruokatauon ja tuntien nousemisen jälkeen pystytimme iltahämärässä leirin noin 5200 metriin. Yritimme vielä ennen auringonlaskua löytää seinämästä merkkejä reitistä. Topo kertoi reitin menevän pohjois- ja etelähuipun välistä ylös ja siitä etäläharjannetta huipulle. Ranrapalca 12.7.98 Alokasmaisen virheen vuoksi (kello oli kädessä makuupussin sisällä eikä teltan katossa) heräsimme vasta 06.00 ja myöhästyimme heti lähdössä. Aurinko nousi pikkuhiljaa ja toi toivottua lämpöä Oschapampan, Ranrapalcan ja Vallunarajun ympäröimään laaksoon. Talsimme järjetöntä kivikkoa pitkin kiroillen, että killan esitteessä ei puhuttu mitään tälläisestä vitutuksesta. Vihdoin pääsimme pääseinämän juureen. Kiipeily oli pääseinämälläkin tuskaista hommaa. Nousu kulki hyllyltä toiselle, joiden päällä olevat irtonaiset kivet eivät tosiaankaan helpottaneet kiipeilyä. Hylly hyllyltä etenimme suurimman osan aikaa ilman varmistusta, välillä köysi selän takaa varmistaen. Porahaoista, tai muusta merkeistä reitin kulusta ei ollut tietoakaan. Välillä oli hienoa kun löytyi kiinteää kiveä johon saimme varmistuksia. Aatsilta oli puhti pois ja hän lepäili välillä hakun varassa kiilaten sen kallion koloihin. Huascaranin rasitukset tuntuivat vielä hänessä. Kova kaveri, hän tosiaankin nukkui seinämällä tehdessämme välivarmistuspaikkaa. Pääsimme noin 150-200 m päähän huipusta (n. 5500 m), kun aika loppui kesken. Olimme päättäneet aikarajan, jolloin turvallinen paluu olisi aloitettava. V-P ja Bänä olivat aivan kypsiä kohtaloonsa. Jälleen saavuttamaton huippu... Talsimme apaattisina alas padolle. Lopuksi tietenkin normaali juoksukilpailu, ettei ihan tykkimiehiksi heittäydyttäisi. Padolle oli poisaolesamme tullut ryhmä argentinalaisia jotka miellellään olisivat ostaneet suuriman osan varusteistamme (pojilta vissiin puuttui hajuaisti kokonaan). Emme myyneet mitään, koska pojilla oli suomen markat loppu, mutta lahjoitimme heille kuitenkin paketin nuudeleita, sekä suuren tietoudenlähteen, killan kotisivun osoiteen. Nissan tuli noutamaan meitä sovittuun klo 16.00 aikaan. Uskomaton juttu, fudiksen mm-finaalikin oli tänään. Matka alas suijui paremmin. Emme joutuneet hommiin. Pientä lisäväriä matkaan toi luokkaretkeläisten (14 henk) änkeäminen kyytiin. Yksi pieni tyttönen oksenteli vielä, joten homma oli pulkassa. Hotelilla oli suunnitelmamme selkeä. Illasta ei tulisi selkeä. Automatka oli ilmeisesti uuvuttanut Bänän täysin, sillä hän jäi hotellihuoneseen oksentelemaan fantaa. Jos tästäkin noususta haluaa oppia, niin kun Andeilla on pirusti kiivettävää, ja reittikuvaukset on huonoja, kannattaa kysellä muilta kiipeilijöiltä ja oppailta neuvoja, muuten joutuu viettämään kuukausia vuorilla ennenkun mieleinen töppäre löytyy. V-P, BBR

Bänä ja Mölsä

Yhteenveto

14.07.98 Hotelli Casablancassa 19.07.98 Hotelli Embajadores Retkikunta onnistui Huascaranin valloituksessa erinomaisesti. Kaksitoista henkilöä nousi etelähuipulle (6768 m) ja yksi pohjoishuipulle (6655 m). Onnistumisprosentti on täten runsaat 38% (34 henk. tot.), mitä on pidettävä erittäin hyvänä. Jos aikaa olisi ollut lisää muutama päivä, niin olen varma että prosentti olisi nuossut. Perun reissu on ollut erittäin opettavainen monessa suhteessa. Olemme oppineet paljon kaikista niistä vaikeuksista, jotka ovat olleet tiellä matkallamme kohti päämääräämme. Olemme olleet vaikeissa tilanteissa, väsyneitä ja kylmissämme, mutta olemme myös kaikista selviytyneet tekemällä yhteistyötä. "Kaveria ei jätetä" lause on sekä nuorella että vanhemmallakin laskuvarjojääkärillä pätenyt. Olen varma siitä, että kiltamme on viimeistään vuonna 2000 Suomen johtava vaikeiden vaellusten asiantuntijaorganisaatio, kuten on suunniteltukin. On ollut hienoa olla moisen porukan mukana tekemässä suomalaista kiipeilyhistoriaa. Vuonna 2001 laskuvarjoj rikilta on päättänyt tehdä lisää kiipeilyhistoriaa lähettämällä suomalaisen retkikunnan Himalaylle kiipeämään yli 8000 m vuorta. Vuori ja retkikunnan tarkka kokoonpano tullaan päättämään tämän vuoden kuluessa. Seuraava kova koitos alkaa jo kuitenkin maaliskuussa 1999, jolloin killan retkikunta suuntaa kohti Grönlantia. RETKIKUNTA PALAA KOTIIN ! Peru-98 retkikunta laskeutuu Hki-Vantaan lentokentälle 21.7.98 noin klo.22.50, KLM:n lennolla KL1171 Amsterdamista. Tule sinäkin tarkastamaan, jos oma kultasi ehti koneeseen! LJK:n KÄYNEILLE Tämä reissu on osoittanut, että killasta lyötyy kaikennäköistä menijää ja tekijää. Jokainen on lyötänyt oman paikkansa reissun aikana ja hauskaa on ollut. Inttimeininkiä on ollut vain tarvittaessa. Killalla on Suomessakin kaikennäköistä reipasta toimintaa, joten jos et ole vielä mukana niin tule kokeilemaan! BBR:n terveiset On ollut erittäin kivaa olla mukana tekemässä näitä sivuja! Toivottavasti työstäni on ollut teille iloa! Valitettavsti digitaalikamerasta sekosi softat Huarazissa, joten Limasta ei siksi tullut kuvia. BBR

Terveisiä Suomesta - Greetings from Finland

Onnittelen Perun retkikuntaa hienosti sujuneesta matkasta ja tavoitteen saavuttamisesta. Kari Vainio PS. Kebnekaisen Jäätikkökurssin kouluttajien linja-auto lähtee Helsingin rautatieasemalta sunnuntaina 26.7. klo 18.33. Toivottavasti aika ei käy pitkäksi lähtöpäivää odotellessa.

TERVEHDYS maailman huipuille! Onko suunta ollut oikea ja vesi ollut kirkasta? Tsemppiä ja oikeaa suuntaa - ylöspäin toivottaen, SUUNTO   -  Your Outdoor Survival Guide psta Kirsti Laasio

Päiväkirja - Diary

- - 7 Feb - - 24 June - - 26 June - - 28 June - - 29 June - - 2 July - - 6 July - - 8 July - - 14 July - - 19 July - -

Lisätietoja - More information

Markku Vermas Tel. +358 400 620 944 E-mail markkuvermas@hotmail.com

PERUN RETKIKUNTA 1998 PERU EXPEDITION
ETUSIVU FRONT PAGE	PÄIVÄKIRJA DIARY	PERUN LINKIT PERU LINKS
AIKATAULU SCHEDULE	HARJOITTELU TRAINING	KORKEIMMAT VUORET
LASKUVARJOJÄÄKÄRIKILTA - AIRBORNE RANGER CLUB OF FINLAND
AIRBORNE FINLAND	TAMPERE REGION	V-SUOMI REGION

Uppdated 19 July 1998 by REKLAAMIKARI

.