Osa 2 - Kebnekaise

Jäätikkökurssin (I OSA + II OSA) päämääränä on antaa kurssilaisille sellaiset tiedot ja taidot, että he kykenevät kurssin jälkeen vaeltamaan jäätiköillä ja helpohkoilla vuoristoreiteillä turvallisesti saman koulutuksen saaneiden kanssa. Kurssin II osan aikana jokainen kurssilainen kiipeää vähintään kerran Kebnekaisen huipulle käyttäen vuoren pohjois-/itäpuoleisia kiipeilyreittejä. Koska kurssilla asutaan teltoissa keskellä jäätikköä, kertyy oppia myös vaativasta talviretkeilystä.

Kurssin hyväksytysti läpikäynyt saa kurssin päätteeksi Jäätikkövaeltaja -kurssimerkin ja on oikeutettu osallistumaan Laskuvarjojääkärikillan järjestämälle Jatkokurssille. Jatkokurssilla kiivetään Alpeilla ja noustaan yli 4 000 m:n korkeuteen.

KURSSIN SISÄLTÖ

Kurssilla kerrataan ja opetellaan käytännössä kaikki ne asiat ja tekniikat, jotka käydään läpi Olhavan ”intensiivikurssilla” talvella. Koulutus toteutetaan pienryhmissä ja max. 5 henkilön köysistöinä. Tekniikoita harjoitellaan jäätiköllä, railoissa sekä lumi- ja kalliorinteillä kunnes saavutetaan riittävä varmuus ylittää jäätikkö ja kiivetä olosuhteista riippuen 1-2 reittiä Kebnen huipulle tai vaihtoehtoisesti jollekin muulle huipulle. Korkeuseroa perusleirin ja Kebnekaisen huipun välillä on n. 750 m ja jyrkimmillään lumirinteiden kaltevuus on n. 60°.

Koulutuspäiviä kertyy yhteensä 7 ( la – pe ) ja jäätiköllä yöpymisiä 6. Koulutukseen kuuluu myös siirtyminen alueelle helikopterilla ja 23 km:n paluumarssi jäätiköltä Nikkaluoktaan varusteet mukana. Huoltotoimien ( suihku, ravinto, lepo ) jälkeen lauantai-iltapäivällä startataan kohti kotia.

Jäätikkökurssin II OSA:n alustava ohjelma:

  1. Päivä (pe). Siirtyminen Nikkaluoktaan linja-autolla.
  2. Päivä (la). Perillä n. klo. 12.00. Siirtyminen jäätikölle helikopterilla. Perusleirin pystytys ja köysistöjen muodostaminen. Olhavan kurssin asioiden kertausta todellisissa olosuhteissa.
  3. Päivä (su). Lisää kertausta jäätiköllä. Jääkiipeilyä railossa. Sään salliessa kiivetään joku helpompi reitti.
  4. Päivä (ma). Kiivetään eri reittejä.
  5. Päivä (ti). Kiivetään eri reittejä.
  6. Päivä (ke). Kiivetään eri reittejä.
  7. Päivä (to). Kiivetään eri reittejä. Valmistaudutaan näyttökokeeseen. Kertausta, kertausta, kertausta!
  8. Päivä (pe). Oppilaiden näyttökoe. Paluu leiriin iltapäivällä. Kurssimerkkien jako. Paluumarssi alkaa n. klo 15.00
  9. Päivä (la). Siirtyminen takaisin Suomeen. Helsingissä sunnuntaiaamuna n. klo 09.00.
Perinteisiä reittejä Kebnekaiselle, joita kurssin aikana voidaan kiivetä ovat:
  • Halspasset
  • Nygrensleden
  • Östra leden
  • Variantti
  • Ostkammen
  • "Nippe" traverse
Jäätiköitä millä kurssin aikana voidaan liikkua ovat:
  • Isfallsglaciären
  • Kebnepakteglaciären
  • Storglaciären
  • Björlings glaciär



KENELLE
Jäätikkökurssin II OSA Kebnekaisella on tarkoitettu vain kahden viimeisen vuoden aikana Olahavalla pidetyn OSA I:n hyväksyttävästi suorittaneille jäätikkövaeltajaoppilaille. Kurssi soveltuu reipashenkisille, terveille ulkoilmaihmisille – mitään superhessun ominaisuuksia kurssilla ei tarvita. Hyvä kunto auttaa kuitenkin jaksamaan ja omaksumaan uudet asiat nopeasti. Näin kurssista saa täyden hyödyn ja huvin. Koska kurssi pidetään aidossa jäätikkö- ja vuoristoympäristössä on aiempi kokemus retkeilystä talviolosuhteissa tietysti etu.

MISSÄ
Kurssin II OSA pidetään Pohjois-Ruotsissa Kebnekaisea (2117 m) ympäröivällä jäätikköalueella. Alue on kuin harjoittelua varten tehty: alppimaiset olosuhteet, jotka kuitenkin hitaasti liikkuvista jäätiköistä, matalasta korkeudesta sekä lyhyemmistä etäisyyksistä johtuen ovat huomattavasti turvallisempia, kuin Keski-Euroopassa.

Kebnekaiselle ajetaan reittiä Helsinki - Lahti - Jyväskylä - Oulu - Tornio - Kiiruna - Nikkaluokta, jossa kuormataan helikopterit. Hekokyydillä pääsemme uuteen ”kotiimme” Storglaciärenille.



OLOSUHTEET
Vaikka olosuhteet Kebnekaisella heinäkuussa eivät ole ihan yhtä vaativia kuin Alpeilla, niin kelit voivat kuitenkin olla erittäin kovia. Aikaisempien kurssien aikana säätila on vaihdellut laidasta laitaan: on ollut upeita aurinkoisia päiviä, mutta myös vesi- ja lumisadetta sekä myrskytuulta. Keskimäärin lämpötila pysyttelee hieman plussan puolella: aurinkoisella säällä tulee helposti hiki, mutta yöllä kaikki yleensä jäätyy. Huono sää ei sinänsä haittaa koulutusta sillä jäätiköllä voi kulkea melkein kelillä kuin kelillä. Yleensä viikolle on osunut vähintään myös se yksi päivä, jolloin Kebnekaisen huippu näyttää parhaimmat puolensa.

VARUSTUS JA MUONAT
Varustus tulee olla riittävä seitsemän päivän oleskeluun jäätiköllä.

Vähimmäisvaatimuksena voidaan pitää vedeltä ja tuulelta suojaavat vaatteet, jäykkäpohjaiset varsikengät, lämmin makuupussi, 2 makuualustaa ja teltta sekä varmatoiminen keitin. Tarvittavat kiipeilyn erikoisvarusteet kuten: hakku, valjaat, kypärä, jääraudat sekä tarvittavat varmistusvälineet ja köydet tulevat lainaksi kurssin ajaksi.

Jäätikön vesi on puhdasta, joten vedenpuhdistustabletteja ei tarvita. Jokainen osallistuja varaa omat muonansa. Aamiainen ja illallinen syödään tavallisesti leirissä, lounas koulutuksen ohessa. Osan muonasta tulee siis olla käveltäessä syötävää, koska päivät voivat venyä jopa 10-tuntisiksi. Myös pikkureppu ja termospullo on syytä olla mukana. Kurssilla kaikki toiminta tapahtuu perusleiristä käsin, eli kaikkea varustusta ei tarvitse kantaa koko aikaa mukana.

Muuten varustuksen tulee olla samantasoinen kuin Olhavan viikonloppuna. Tarkemmat perusteet varusteita varten jaetaan kurssin I OSA:lla.

PALJONKO
Kebnekaisen kurssin hinta on vuonna 2012 850 € (sis. alv. 22%). Hinta pitää sisällään linja-autokyydin Nikkaluoktaan (meno-paluu), helikopterikyydin jäätikölle (meno, takaisin kävellään), koulutuksen, tarvittavat kiipeilyn erikoisvarusteet lainaksi sekä aamupalan Kiirunassa ja lounaan Nikkaluoktassa.

MILLOIN
Vuonna 2012 järjestetään yksi KEBNEKAISEN kurssi 20-29.7.2012

MITEN ILMOITTAUDUN
Ilmoittautuminen avautuu 10.11.2011.

Jäätikkökurssin II OSAn (Kebnekaise) Ilmoittautuminen tapahtuu netti-ilmoittautumiskaavakkeemme kautta. Päästyäsi "ILMOITTAUTUMINEN ONNISTUI!"-sivulle tietosi on tallennettu ja olet kurssilla mukana. Erillistä kuittausviestiä ei siis ilmoittautumisen yhteydessä lähetetä. Maaliskuun aikana ilmoitetaan kullekin ilmoittautuneelle toteutuuko kurssi ja mahtuiko hän mukaan kurssille vai ei.

Kurssien hinnat, maksu- ja peruutusehdot löydät täältä. Toimi ohjeiden mukaan. Kurssille otetaan oppilaita periaatteella ”first come - first serve”

Laskuvarjojääkärikiltaan kuuluvat saavat kurssinmaksusta 20% alennuksen.

>> Siirry kurssi-ilmoittautumiseen



P.S.
Näitä maisemia ja kokemuksia ei television kautta koe!