Team Excelsior

- Korkealta, siis korkeammalta kuin keskimäärin ja ehkä korkeammalta kuin kukaan on vielä hypännyt Suomessa pitkään aikaan.
- Matalalta, perinteisillä joukkojenpudotusvarjoilla
Tämän kaiken lopputuloksena syntyy sellaisia oppeja ja kokemuksia, joita voidaan myös myöhemmin siirtää tietona muille laskuvarjojääkäreille – ja nuoremmille tulevaisuuden kiltalaisille.
Hyppykursseistamme
Maanpuolustuskoulutus Ry, tutummin MPK on osa maanpuolustustyötä ja reserviläistoimintaan. Osana tätä toimintaa toiminta kansainvälistyy, joista yhtenä esimerkkinä on Maanpuolustuskoulutusyhdistys (MPK) ja Viron Kaitseliit solmima yhteistyösopimus vuoden 2008 lopulla. Sopimus sisältää koulutusyhteistyön periaatteet ja vuosittain toteutettavat koulutustilaisuudet sekä Suomessa että Virossa.Vuoden 2009 alussa tämä yhteistyö käynnistyi konkreettisesti. MPK ja Viron Kaitseliit perustivat ensimmäisen kurssin, jonne kiitettävän moni laskuvarjojääkärikiltalainenkin osallistui. Kurssi tunnetaan nimellä: laskuvarjohyppykurssi sotilaiden tapaan. Kurssilla virolaiset kouluttavat miehet hyppäämään sotilaslaskuvarjolla ja 5 onnistuneen hypyn jälkeen miehelle myönnetään Viron armeijan hyppysiivet.
Viron sotilashyppykurssin hinta on 355€. Se sisältää 5 hyppyä, matkat, ruokailun ja majoituksen.
Ohjeet hyppykurssille osallistuvalle
- Meno - paluumatka Viroon Tallink
- Nouto satamasta ja palautuksen satamaan Viron päässä.
- Majoitus ja ruokailut.
- Tärkeää oivaltaa: tämä hinta sisältää kahden vuorokauden majoituksen ja ruokailun. Jos hyppääjä viipyy paikalla esim. kolmannen vuorokauden, extra vuorokausi maksaa 20€.
- Matkoihin ja majoitukseen liittyvä maksut suoritetaan 2 vkoa ENNAKKOON.
- Jos kurssilainen peruttaa osallistumisen alle 7 vrk ennen lähtöä, menettää hän matkarahat.
- Jos sää tai muu sellainen hyppämisen estävä tekijä ilmaantuu alle 7 vrk lähdöstä, menettää kurssilainen matkarahat ( syy: matkat on maksettu ja laivayhtiö ei palauta niitä)
- Jos hyppääjä vaihtaa lauttaa, matkalippua, rakastuu tai myöhästyy niin tästä syntyvät kustannukset maksaa aina hyppääjä.
Manifesti näkee järjestelmästään hyppääjän suorittamat hypyt.
OHJEELLINEN muistilista, joka on tarpeisiin nähden suhteellisen hyvä. Sitä saatte soveltaa omalta osin aivan kuten haluatte paitsi kohtaa 10. joka on pakollinen.
Tapaaminen
Tavataan Helsingin Länsisatamassa, terminaalin kahviossa (2. kerros), 09:30 pe aamulla - eli hyvissä ajoin ennen laivan lastausta.
Ohjeita lähtijöille
"Joka tiimin lähtö klo Helsinki 10.30 lautalla länsisatamasta perillä Tallinna 12.30, paluu Tallinna 17.30 tai 21.00 perillä Helsinki 19.30 tai 23.00
Syökää kunnon aamiainen ja hankkikaa purtavaa (evästä) ainakin perjantaiksi.
SLK:n emännät ja huollosta vastaavat saavat sapuskat VALMIIKSI vasta illaksi. Niin kun hyppymestari Eduart sanoi: Syödä voi aina, mutta D-6 voitte hypätä tässä ja nyt.
Mukaan hyppykurssille otettavat varusteet ovat:
1. Bäähine
2. Hyppyasu, alle vaihtovara lämpimiä kerroksia.
3. Hyppykengät/vastaavat ja vaihtosukat
4. Hyppyhanskat, ihonmyötäiset
5. Matkapuhelin ja laturi
6. Hyppypäiväkirja (jos on)
7. Peseytymisvälineet
8. Passi
9. Raha, euro tai Eesti kruunu, molemmat käy
10. Matkaa edistävä hyvä mieli JA ASENNE.
11. Makuupussi
Lisähuomio 1. : hyppyviikonloppuna hyvä saavutus on 1 hyppy. 2. hyppyä on vielä parempi ja 3. hyppyä erinomaista. Jos mies saa 5 hyppyä sitä voi verrata taivaallisen hyvään onneen, jossa monta tekijää on loksahtanut paikalleen.
Lisähuomio 2. : jos paikalla on enemmän kuin 12 tiimin hyppääjää, tärkeämpää on että kaikki saa muutaman hypyn kuin yksi saa esimerkiksi viisi. Tiimin etu ajaa aina yli henkilökohtaisen himon, joka voidaan pelkistää: "minulle kaikki tässä ja heti". Mihinkään ei ole kiire. Katso listan kohta 10.
